keskiviikko 28. toukokuuta 2014

German Turn

Jos on Milou'lla ollut vähän kurjaa, niin Nemolla on ollut sitäkin kivempaa. Sen kanssa oon päässyt viettämään oikein kunnon laatuaikaa kun Milou'ta ei ole voinut ottaa edes mukaan treeneihin. Viime keskiviikkona treentiin kauden päättäjäistreeneissä ja Nemoa ohjasi myös Nemolle ihan tuikituntematon tyyppi. Hyvin lähti Nemo ihan vieraan matkaan, niin mut hylättiin muutoman namipalan tähden. Puolessa välissä rataa Nemoon tosin iski ujous ja piti käydä tsekkaamassa että eihän se mami nyt mua hylännyt, mutta sitten taas jatkoi matkaa. Samoissa treeneissä myös mä pääsin ohjaamaan kahta maksikoiraa ja yhtä miniä (niin ja yhtä ihmistä). Hauskaa vaihtelua. Minin kanssa ohjaukseni meni ihan kaksinkerroin ;)

Torstaina Nemon kanssa valmentauduttiin Oreniuksella ja Lauantaina kisattiin Vuokkosilla Min Pin Teamin kisoissa kaksi starttia. Tuomarina AnneSavioja. Ekassa startissa tein keppien jälkeisen valssin huonosti, liian aikaisin ja Nemo jätti viimeisen välin pujottelematta. Tätä en jäänyt korjaamaan vaan treenin kannalta loppuun. Tuloksena siis hylly. Lopussa vielä kompastuin omiin jalkoihini ja kävin katsomassa pohjamateriaalia vähän tarkemmin. Ai miten niin vähän löysä ohjaaja? :P  Hypärillä en rytmittänyt päällejuoksussa riittävän selvästi ja Nemo tuli hypyn ohi. Tämä oli vielä sellainen paikka, että tiesin, että Nemolle vaikea, mutta silti sen mokasin. Nemo lähtee niin älyttömän helposti liikkeen mukaan ja jos en kunnolla lukita estettä, tulee ohi (->treenilistalle). Muuten ihan hyvä rata. Tulos 5.
Kisojen plussat ja miinukset:
-Keppien suoritukseen varmuutta. Nemo kestää hyvin kun kepeille jätetään, tai keppien takana tehdään jotain, mutta keppien edessä tehtävät ohjauksen häiritsee.
-Himmasi puomin kontaktilla
-ohjaus agiradalla varovaista ja löysää
-päällejuoksussa liikkeen mukaan
-kuumuudesta johtuen ehkä Nemolla ei vauhti parasta mahdollista
-löysästä ohjauksesta löysät pitkät kurvit
+Hypärillä ohjaus pysyi paremmin kasassa ja asenne parempi
+haki kepit hyvin
+pakkovalssit toimi
+hypärillä pysyin pystyssä ;)
+kokonaisuuten hypäri oli ok rata.
Kisoissa nähtiin myös tuttuja. Yksi HAUlainen, yksi Pukolainen, yksi Pilvimarjalainen ja yksi Akatemialainen. Kisojen jälkeen Nemo pääsi leikittämään paria koiravauvaa ja mäkin pääsin hoitoavuksi ihanalle pikkuiselle poikavauvalle. Ehdottomasti kisojen parasta antia :)

Päivän ratakuvat lainattu Miinan blogista:
Agirata 
Hypäri

Eilen treenattiin Nemon kanssa Jouni Vainioin opissa HAUlla. 28 esteen rata ja flow-fiiliskin löytyi taas. Saatiin jopa kommentti "ryhmän parhaimmistoa" Jounilta. En tiedä kertooko enemmän ryhmästä vai meistä, mutta kyllä se silti hymyilytti. Rata kokonaisuutena meni sen verran sujuvasti, että lopussa jäi aikaa keskittyä muuttamaan ohjauskseni twististä saksalaiseen hypyllä jossa koira piti saada kulkemaan S-mallisesti. Yksi uusi työkalu pakkiini kuten Jouni sanoi. Jostan syystä saksalainen on jäänyt minulle vieraaksi ohjaukseksi ja sen oikea suoritustapa ei sitten tullutkaan ihan selkäytimestä. Nemo katsoi hölmistyneenä vierestä kun kuivaharjoittelin ohjausta varmaan kymmenettä kertaa ja yhä Jouni sanoi, että "ei noin". Hiton idiootti ajatteli varmaan Nemo minusta ;) Jatkamme harjoittelua...ilman koiraa.

Este nro 1 oli rengas. Vastaanotto 3 putken suun edesta, pakkovalssi ja sylkkärillä putkeen. 4 pakkovalssi. 5 takaakierto ja päällejuoksu. 7 takaa ottamaan vastaan. 8 twist/saksalainen. 11 vastakäännös renkaalle. 16 takakierto, niisto. 19 takaa vastaanottamaan, sokkari. 23 pimeä putkikulma. 24 sokkari ennen keppejä. 26 sylivekki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti