keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Tassujen tarinaa

Torstaina käytiin Milou'n kanssa jälleen Aistissa. Tällä kertaa otettiin nyt auenneista takajalkojen anturoista koepalat. Laaja verenkuvahan on otettu jo huhtikuussaja sieltä ei löytynyt mitään poikkeavaa. Siloin päätettin vielä seurailla hetki ennen koepalojen ottoa, mutta ei se odottelusta nyt auttanut. Anturat oli alkuviikon ihan tajuttoman kipeät ja Milou selkeästi kivulias ja todella nuutunut. Ei halunnut liikkua ollenkaan vaan istui aina heti. Ei ollenkaan oma iloinen itsensä. Onneksi mulla oli vanhastaan kipulääkettä jäljellä millä helpottaa ressukan oloa. Torstaiksi saatiin sitten lääkäriaika ja oikean takajalan anturasta otettiin 2 koepalaa ja haavat tikattiin. Mukaan saatiin Vetramil voidetta anturoihin ja  kipulääketta ekoille päiville. Tuloksia nyt odotellaan. Anturat on nyt onneksi lähteneet paranemaan ihan suht hyvin, eivätkä näytä tulehtuneen, mutta edelleen tossut jalassa ja remmissä mennään pihalla.

Leikelty antura tällä hetkellä. Vajaa viikko koepalojen otosta.

Milou Aistissa A:n sylissä odottelemassa kotiin pääsyä. Ihan pikkasen vielä pihalla. 
Mukavat pikku torstai-kännit.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti