perjantai 4. tammikuuta 2013

Paluu tauolta...

Agilityn saralla ollaan vietetty kunnollista joululomaa ja pidetty totaalitaukoa. Tekee hyvää niin omalle, kuin poikienkin pääkopalle.  Epiksissä startattiin  kolme starttia (Milou *2 ja Nemo *1) tapaninpäivänä ja palkkailin kontakteja. Eilen puolestaan oli ensimmäisen kunnon treenin vuoro kun osallistuttiin Milou’n kanssa Juha Oreniuksen vetämään agilityvalmennukseen Vantaalla. Oli kyllä ihan superkivaa pitkästä aikaa.
Koulutuksen antia:
-Milou ottaa vahvasti mun voimakkaat liikkeenmuutokset ja tulkitsee esim. käännöksen sylkkärinä (eli kääntyy esteen takana eri suuntaan kuin pitäisi) jos jarrutan liian voimakkaasti. Eli taitava koira, mutta ohjaajan täytyy muistaa rytmittää ohjauksia paremmin
-Milou kääntyy hyvin ja tiukasti, eikä oikeastaan yhtään tiukemmin voisi. On selkeästi enemmän kääntyvä kuin irtoava koira. Mun ei siis tarvitse ylikorostaa ohjauksia käännöksissä. ylikorostus johtaa vääriin tulkintoihin ja siihen, että jään jälkeen. Irtamista saa vielä vahvistaa lisää.

-Mä en saa varmistella tai olen heti myöhässä
-Päällejuoksua kotiläksynä yksittäisenä treeninä. Enemmänkin mun kotiläksy kuin koiran. Milou osaa, jos mä juoksen ne riittävän sujuvasti.
-Kaikin puolin mulla on kuulemma hyvä koira käsissä, että ei muuta kuin lisää luottamusta ja kokemuksen kautta varmuutta.
Ensi viikolla sitten uudestaan agilityakatemiaan. Ja sitten onkin lauantaina poikein fyssari, seuraavalla viikolla aluevalmennus, sitten aloitetaan treenit Lempäälässä Besti in areenalla jne. Eli pikku hiljaa alkaa treenitahti kiihtyä ja se on ihanaa. Kisaamisesta pidetään vielä ainakin tammikuu taukoa. Milou'lle on nyt vihdoinkin varattu aika viralliseen terveystarkastukseen (lonkat, kyynärät, polvet ja silmät) tammikuun lopulla, että josko sitten sen jälkeen paluu kisakentille.

2 kommenttia:

  1. Kivoja uutisia :) Toivottavasti terveystarkit jatkavat sisarusten hienoa tuloslinjaa!
    Muista muuten sitten rauhoituksen varoaika, me ollaan joskus otettu joku kevyempi rauhoite, missä oli vaan 7 vrk karenssi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kyllä jo jännittää tuo terveystarkastus...toivottavasti tosiaan linja pitää :) Tuota varoaikaa jo Vethaussista kyselinkin, ja käyttävät kuulemma vallan sellaista rauhoitusta, jossa tuo varoaika vain tuon 7 vrk.

      Poista